Joululauluja

Hyvää joulua kaikille!

Joululaulut ovat ihania. Meillä on joulukuun alusta laulettu joululauluja. Joudun hieman hillitä itseäni, jotta isi talossa ei saa jouluähkyä ennen aattoa.

Vaikka kuinka olen laulanut näitä kymmeniä eri lauluja, silti pojan suosikki on "Ihahaa ihahaa, hepo hirnahtaa...". :) Kun poika on sylissä, hän alkaa hytkymään ja huutaa "ha-haa" tai jotain "a-a-aa". 

Lauletaan yhdessä!

Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu, väki nukkuu.
Öitten varjoon talon touhu hukkuu, touhu hukkuu.
Tip-tap, tip-tap, tipe, tipe, tip-tap, tip, tip, tap. Tonttujoukko silloin varpahillaan, varpahillaan,
varovasti hiipii alta sillan, alta sillan.
Tip-tap … Jouluruokaa tarjoo kunnon väki, kunnon väki.
Raoistansa sen jo tonttu näki, tonttu näki.
Tip-tap … Pöydän päälle veittikaiset rientää, veitikkaiset,
syövät paistia ja juovat lientä, juovat lientä.
Tip-tap … Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista.
Kuiske kuuluu: "Miltä ruoka maistaa, ruoka maistaa?"
Tip-tap … Sitten leikitellään kuusen alla, kuusen alla,
kunnes päivä koittaa taivahalla, taivahalla.
Tip-tap … Hiljaa hiipii joukko varpahillaan, varpahillaan,
kotikoloihinsa alle sillan, alle sillan.
Tip-tap …

Lähetetty iPadista

Lukuhetkiä

Käyn pojan kanssa vähintään kerran kuussa kirjastossa lainaamassa kirjoja. Viimeisin suosikkikirja on Rapsutusretki eläintilalle (http://nettipuoti.oppijailo.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=602607). Linkkiä etsiessä huomasin, että kirja on 3+ vuotiaille. Hups! Meillä 7kk innoissaan silittää ja koskettaa eläinten karvoja.
Usein meillä "kirjan lukuhetki" on enemmänkin sivujen vauhdikasta kääntämistä ja kulmien syömistä. Keskittyminen kestää 30 sek. Noh, siitä se lähtee.

Uusia löytöjä

Kiitos nopean pituuskasvun, poikani on kasvanut jaloista jo ulos äitiyspakkauksen kevyttoppapuvusta. Löysin tänään Vekarakirppikseltä Lindexin fleecepuvun melko halvalla. Toivon, että puvulla on käyttöä automatkoilla ja kauppareissuilla. Missä muualla pukua voisi käyttää? On taas se aika vuodesta, että en tiedä miten poikaa pukusi. Parina päivänä olen joutunut ottamaan hikipäässä itkevän lapsen vaunuista pois.

Voihan räkä!

Tiistaisin Brahen leikkipuistossa järjestetään vauvakerho. Suosittu juttu. Äidit kokoontuvat vauvojen kanssa kerhon lattialle leikkimään ja juttelemaan.

Meillä on ollut huono tuuri kerhon kanssa. Ensimmäisen kerran jälkeen poika sai tosi kovan räkätaudin, joka muuttui korvatulehdukseksi. Kotona sitä sitten muutama viikko paranneltiin.
Parantumisen jälkeen mentiin taas innolla kerhoon, mutta tuliaisena saatiin taas räkätauti. Tällä kertaa säästyttiin korvatulehdukselta. Päätin surullisena, että meidän on syytä pitää vähän taukoa kerhosta, koska tulemme aina sen jälkeen kipeäksi.
Nyt monen viikon jälkeen tiistaina päätin, että kokeilemme taas kerhoon menoa. Päätin, että en anna pojalle kerhon leluja, vaan leikitään vaan omilla leluilla. Olimme paikalla max.45min, kun poika yhteisen alkuleikin jälkeen nukahti rinnalle. Lähdettiin kotiin. Muutama päivä myöhemmin poika oli taas räkänokka. Ei voi olla totta! Joka kerta sama juttu. Okei, ei sitten mennä. Kerho oli tosi kiva juttu...äidille.

Samaan suruun. Rään takia emme voineet osallistua maanantain vauvauintiin. Yhyy! Uinnissa olisi ollut paikalla kuvaaja, joka olisi kuvannut vauvojen sukelluksia. Olimme kaksi viikkoa harjoitelleet sukellusta kuvausta varten.
Ensi kerralla otan varmaan oman vesikameran mukaan.

Poika on kaksi kuukautta nukkunut sängyn pääty korotettuna. :) Sukulaiselta saadut perintö satukirjat (Tuhannen ja yhden yön tarinat, 1968) toimivat loistavasti korokkeina.

Iines

Koira parka!

Omistan 3-vuotiaan valkoisen länsiylämaan terrierin eli westien, jonka nimi on Iines. Ennen poikaa Iines oli mukanani lähes kaikkialla mihin koiran vain pystyi ottamaan. Kun Iines oli pentu kävimme erilaisissa koulutuksissa ja Toko1 suoritettiin nakkeja syömällä. Luin paljon koirien kouluttamisesta ja niiden käsittelystä. Iines oppi perusasiat, kuten istumaan, makaamaan, antamaan tassua ja luokse tulemisen. Tosin kouluttaminen ei ollut säännöllistä. Välillä se sai olla luonnonlapsi ja välillä taas oli kuri talossa. Kotona yritin keksiä erilaisia aktivointi juttuja Iinekselle ja harmittelin kun sen piti olla yksin kotona pitkiä päiviä. Kävimme pitkillä lenkeillä ja koirapuistoissa leikkimässä. Iines oli innoissaan ja tottui äitiysloman alussa, että olin päivittäin kotona ja se sai paljon huomiota. Mun mielestä Iines ei tajunnut, että isossa mahassani on jotain erityistä. Sitten yhtäkkiä katosin moneksi päiväksi (Iines vietiin viikoksi hoitoon maalle) ja kun palattiin takaisin kotiin oli talossa aivan eri tilanne. Iines ei ollut enää huomion keskipiste. Iines oli aluksi aivan ihmeissään mikä vauva on. Tähän väliin on syytä mainita, että meidän Iines katsoo telkkaria. Se tuijottaa telkkaria kuin ihmiset ja yrittää saalistaa ruudulta kaikki eläimet. Meillä ei siis katsota Neloselta sunnuntai aamuisin tulevia luonto-ohjelmia tai raveja. Meillä ei ole normaali tasoista tv-tasoa, vaan tuollainen vähän korkeampi versio (lipaston tyyppinen). Aikaisemmin Iines rupesi aina haukkumaan ja stressaantui kun telkkarista tuli vauvan itkua. Jännitti miten käy kun vauva tulee oikeasti taloon.
No, ihan ok siinä sitten kävi. Ensimmäisen kerran kun poika itki kotona, Iines sai saman reaktion kun telkkarista eli sen oli pakko päästä haistamaan poikaa, että mistä se ääni tulee. Nyt monen itkun jälkeen Iines on tottunut poikaan ja itkuun. En tosin uskalla jättää heitä kahdestaan olohuoneen lattialle tai niin, että telkkari on päällä (useassa mainoksessa käytetään eläimiä).
Iines on nähtävästi alistunut tilanteeseen, että en ole huomioinut sitä läheskään niin paljon kuin aikaisemmin. En ole leikkinyt sen kanssa päivittäin. En ole edes rapsuttanut sitä päivittäin. En ole harjannut sitä joka viikko.
On päiviä joilloin en edes haluaisi Iinestä taloon. Huomaan, että vaadin Iinekseltä asioita joita se ei osaa ja käskytän ja kiellän jatkuvasti. Sillä on tylsää. En ole enää Iineksen paras kaveri.
Ensimmäisten kuukausien aikana minun mielenkiintoni ja huomioni koiraa kohtaan oli nolla. Tai olisinko potenut silloin vähän huonoa omatuntoa, mutta joka tapauksessa tuntui, että en pystynyt hoitamaan Iinestä yhtään. En pystynyt ulkoilemaan pojan ja Iineksen kanssa samaan aikaan. Mieheni vie Iineksen useimmiten ulos. Poika vei kaiken aikani ja huomioni. Olin varmasti todella epävarma pojan kanssa ja tuntui, että Iines oli koko ajan tiellä. Asia, joka aikaisemmin oli minulle tärkeä ja vei paljon aikaani, oli yhtäkkiä aivan pimennossa.

Tuli paha fiilis kun mietin ja kirjoitin tätä juttua. Anteeksi Iines! Tästä eteenpäin yritän huomioida myös sinua enemmän ja lupaan leikkiä sinun kanssa joka päivä.
Viimeisen kuukauden aikana olen mielestäni ollut jo reilumpi Iinestä kohtaan ja mielenkiinto häntä kohtaan noussut. Olen rapsuttanut Iinestä joka päivä, olemme käyneet ulkona yhdessä pojan kanssa ja olen leikkinyt lähes joka päivä Iineksen kanssa. Tilannetta on helpottanut paljon kantoreppu. Iines ei siis kulje hihnassa nätisti vaunujen vieressä, vaan ajoittain tempoo kovasti eteenpäin. Suhteeni Iinekseen on toivottavasti parantunut. Saan ehkä johtajan roolini takaisin.

Tosin vieläkään emme voi käydä porukalla koirapuistossa, koska Iines vartioi pojan vaunuja ja räyhää muille koirille jos ne tulee lähelle. Ehkä joku päivä.

Ei kiinnosta

Anteeksi, että täällä on ollut hiljainen hetki.

En ole ollut erityisen kiireinen tai matkustellut Internetin ulottumattomiin tai tapahtunut mitään surullista tai erityisen iloisaa. Mua ei ole vain kiinnostanut oma blogini. Pojalle tuli puoli vuotta täyteen ja samalla mulle tuli totaalinen ahdistus omaan blogiini. Kiinnostus loppui kuin seinään. Päätin ennen ensimmäistä kirjoitusta, että en laita pojasta kuvia tai mainitse hänen nimeään. Sitten tuli tunne, että miksi ihmeessä kirjoitan tätä soopaa. Blogi ei ole mielenkiintoinen jos siinä ei ole kuvia. Ketä kiinnostaa jos ei koskaan näe yhtään kuvaa aiheesta, joka on päähenkilö koko tässä jutussa. Tällä hetkellä 99% mun kuvista on pojasta. Hauskoja kuvia on kertynyt paljon ja niitä olisi kiva jakaa muiden kanssa. Ketä kiinnostaa lukea pojan syömisestä ja katsoa kuvaa kukkakaalista. Hauskempaa olisi liittää tekstiin kunnon sottakuva pojan naamasta.

Huhuh, mikä ahdistus. Aikaisemmin kävin päivittäin lukemassa myös muiden blogeja ja mietin usein mitä voisin kirjoittaa blogiini. Katsoin juuri, että viime päivityksestä on lähes kuukausi. En ole edes kirjautunut sivustolle tänä aikana.
Noh, nyt selvästi helpoittaa. Viimeiset pari päivää olen lukenut taas tuttuja suosikkiblogeja, joten pahimmasta ahdistuksesta on päästy yli. Toivottavasti tämä avautuminen auttaa. Jos laitan vähän epäselviä kuvia pojasta tai jotain. Joka tapauksessa lupaan laittaa enemmän kuvia blogiini.

Tässä on 3-vuotias Iines-koirani.

6kk

Hei, olen puoli vuotias poika. Hampaaton, 72,5cm ja 7550 g. Osaan mm. kääntyä selältä vatsalleen ja silloin tällöin kääntyä vatsalta selälleen, vatsallani ollessani nousta suorille käsille ja nostaa pikkuisen peppua, tajuan kukkuu-leikit, osaan sukeltaa, tykkään porkkanasta ja vähän kukkakaalista. Äiti lupasi minulle huomenna puuroa, jotta saisin vähän massaa. Mielestäni olen kyllä atleettinen. Saan myös ensi viikolla ison pojan rattaat, joissa pääsen istuma-asentoon. Vilkutellaan!

Pölynimuri

Ihanaa imuroida!

Hankin vanhan punaisen paholaisen tilalle uuden hienon pölynimurin. Vanha oli palvellut jo vuosia. Kiva imuri, mutta jokaisen imuroinnin jälkeen kämppä haisi palaneelle, parketit olivat naarmuilla ja edelleen matot olivat likaiset. Nyt päätin panostaa imuriin. Hankin kovasti kehutun Dyson DC32 Exclusiven.

Imuri on siis trendikäs pölypussiton versio. En tiedä miksi, mutta on hauska katsella miten säiliöön kertyy pölyä ja likaa. Päivitellään iskän kanssa jokaisen imuroinnin jälkeen "Katso miten paljon pölyä tuli" ja ollaan jotenkin todella ylpeitä saavutuksesta.
Imurin mukana tuli monta vaihtosuulaketta eri pinnoille. Parketitkin varmasti kiittävät, koska enää ei tule naarmuja. On myös kuullut palautetta, että Dyson imurit ovat kovaäänisiä. Verrattuna vanhaan paholaiseen ei tämä Dysoni pahasti meluisa ole, ihan normaali imurin ääni.

Tämä imuri sai ainakin meidän iskän imuroimaan. Siinä on monta mielenkiintoista liikkuvaa osaa ja voi vaihdella erilaisia suulakkeita. :) Kesken imuroinnin kuuluu innokkaita huutoja, että "Hei, kato tänkin saa irti", "Hei, täs on sohvallekin oma juttu.", "Hei, kato...".

Poika istuu imuroinnin ajan äidin sylissä Peltorit korvilla. :)

Uusia makuja

Aikaisemmin kerroin, että poika on alkanut maistamaan perunaa huonon tuloksin. Taisin kokeilla perunaa neljä päivää tunnollisesti ja sitten luovutin. Pojan ilmeet olivat niin säälittävät. Siirryin porkkanaan kovin odotuksin. Porkkana maistuu mainiosti. Syödään 2-3 teelusikallista ja lauletaan "Popsi popsi porkkanaa, hampaita se vahvistaa, nami nami nami nami porkkanaa, hampaita se vahvistaa." Pitäisi varmaan laulaa, että "popsi popsi porkkanaa, ikeniä se vahvistaa..."

Seuraavaksi vuorossa piti olla bataatti. En ole aikaisemmin käsitellyt ja kokannut bataattia, joten kokeillaan sitä joskus toiste.

Nyt maistellaan toista päivää kukkakaalia. Hyvin tuntuu maistuvan. Poika on jo nyt syönyt enemmän kukkakaalia kuin isänsä koko elämänsä aikana.

Pikku delfiini

Poika on kuin pikku delfiini vedessä. Toinen vauvauinti kerta meni taas hienosti. Poika sukelsi. Jee! Ensiksi kaadettiin vähän ämpärillä vettä päälle ja tsekattiin jotain refleksejä. Taisi olla kaikki kunnossa kun sitten vaan sukellettiin. Tehtiin se kaksi kertaa, jotta molemmat (äiti ja iskä) saivat kokeilla. Sukelluksen jälkeen poika vähän räpytteli silmiä ja sitten taas läpsytteli käsillä veden pintaa.
Mennään ehdottomasti taas ensi viikolla.

Uusia tavaroita pojalle

Syksyn kunniaksi poika sai paljon uusia leluja.

Kiitos Riikka ja Jorma!

Kiitos Silvia!

Kiitos Sofi!

Hankittiin itse pojalle Ikeasta autoja. Isi ja poika muokkasivat kuvassa olevia autoja. Kuulemma poliisiautossa tulee olla häkki ja kaivurissa iso moottori.

 
Tämä helistin on tällä hetkellä suosikkilelu.


Saatiin myös ihanat kengät. Kiitos mummi!

Vauvauinti

Olimme pojan kanssa ensimmäistä kertaa vauvauinnissa. Urheiluhallit järjestää mielestäni kohtuuhintaisen vauvauinnin muihin Helsingin seudun järjestäjiin verrattuna ja Urheiluhallilta löytyi vielä ryhmä, jossa oli vapaita paikkoja. Voi olla että uintiajalla oli hieman vaikutusta ryhmien täyttymiseen. Uintiaika on maanantai aamuisin klo 8.

Sunnuntai-illalla mietin kauhuissani miten ihmeessä selviän aamun toimenpiteistä ja uinnista,
a) miten saan pojan heräämään klo 6.30, kun se normaalisti herää klo 8.30
b) ok jos saan pojan heräämään ajoissa ja syömään ennen lähtöä, niin mitä jos se nukahtaa taas autoon ja sitten joudun taas herättämään sen uimaan
c) haluanko tosiaan itse herätä klo 6
d) miten saan märän painijamallisen uikkarin pojan päälle
e) miten itse peseydyn ja puen uikkarin päälle ja samalla pidän poikaa
f) jos poika ei syö kotona, niin sitten se kitisee koko uinnin ajan
g) mitä jos poika pissaa ja kakkaa veteen
h) miten pääsen bussilla takaisin kotiin


Maanantaina klo 10 kotona oli tyytyväiset ihmiset ilman yhtään itkua. Selvittiin!
Ehkä tämä oli ensikertalaisen tuuria, mutta poika heräsi itse isin ja äidin pitämään mökään noin klo 6.30. Jipii, siis ei itkua. Vaipan vaihto, syöttö, ulkovaatteet päälle, auton kaukaloon ja menoksi. Poika nukahti autoon ja pojan vielä nukkuessa kaukalossa sain uimahallin pukkarissa vaihdettua kamat. Pojalle yllätys kun herätessä äiti heiluu uimavaippojen kanssa ja änkee päälle jotain uikkaria ja vielä kastaa veteen. Uinti sujui mallikkaasti. Hypittiin, uitiin vatsaa ja kelluttiin selkää. Poikaa ei haitannut vaikka suuhun meni vettä tai silmiin roiskui vettä. Poika sai kehuja ohjaalta > äiti ja isi erittäin ylpeitä.
Ei kuulemma haittaa jos poika vahingossa putoaa käsistä veden alle. :) Se on hyvä juttu.


Kuva on Urheiluhallin sivuilta. Näin meidänkin poika saalisti suullaan vesiankkaa.

Syksyn piristyksiä lisää

On nähtävästi todella pimeä ja ankea syksy kun tarvitsen jatkuvasti jotain piristystä. Kirppisostojen väliin tuhlasin rahaa suoraan kaupan hyllyltä ostettuun tavaraan. Rakas vanha nojatuoli sai uuden kodin ja näin saimme vähän lisää tilaa olohuoneeseemme. Paitsi, että keksin laittaa tuolin paikalle "tilaa säästävän" hyllyn.

Tämä Ikean hylly taitaa löytyä aika monesta kodista. Nyt se sitten löytyy myös meidän kodista. Tänään hylly saa täytettä kaikenlaisesta roinasta. Ideoita tavaroiden sijoittelusta on pyörinyt mielessä jo monta päivää. Jotain tälläistä...

Tavoite on saada ainakin lattialta pois kirja- ja lehtipinot, pojan lelut ja omat askartelu ja ompelujutut.

Arvontoja

Voita 50 euron lahjakortti OMBRELLINOON!
Oi mutsi mutsi arpoo 50 euron lahjakortin Ombrellino lelukauppaan.


Voita lahjakortti Lasten Taikamaahan!
Sascia Lapsellista -blogissaan arpoo lahjakortin Lasten Taikamaahan.



Osallistu ja voita!

Piristystä

Tarvitsin jotain piristystä tähän syksyyn ja kotona olemiseen. Päätin napsia hiuksia pois. Kiitos Emmi!

Ennen

Jälkeen

Olen aina omistanut pitkät hiukset. Mulla ei ole koskaan ollut näin lyhyitä hiuksia. Outoa kun latvoja ei ole.

Uusia makuja

Olen aloittanut pojan kanssa kiinteisiin ruokiin tutustumisen. Aloitin perusperunalla. Ollaan nyt kolme kertaa maistettu perunaa alla teelusikan verran. 1.kerta perunasosetta keitinveteen laimennettuna, 2.kerta perunasosetta äidinmaitoon sekoitettuna ja 3.kerta pelkkää perunasosetta. Joka ikinen kerta pojan ilme on kuin "Hyi helvetti, mitä tää on?!".

...ja lisäksi kakoo vedet silmissä pientä perunahippusta ulos.
Oppaat sanovat, että yhtä ruokalajia pitäisi antaa 1-2 viikkoa. Vielä olisi siis jäljellä ainakin neljä päivää. Ihanaa. Jos tätä menoa jatkuu, niin ei mun poika ainakaan syö hyvin kuuden kuukauden ikäisenä.
Ajattelin seuraavaksi kokeilla porkkanaa.


Ah, se imetys vaan on niin ihanan helppoa ja aina maistuu pojallekin. Mua ainakin jännittää näiden uusien ruokien kanssa säätäminen. Osaanko tehdä oikein, nyt joutuu kokkaa keittiössä koko ajan, pitää olla kohta säännöllinen rytmi,  pitää osata valmistaa ruokaa aina pakkaseen, pitää taas opetella uutta... Toisaalta kun poika söisi soseita enemmän en olisi niin kiinni koko ajan pojassa. Äh, ristiriitaisia tunteita.

Haaste

Vastaanotan Äidinmaitoa-blogin Kepulaisen äidin haasteen.


Haaste kuuluu näin: "Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi haasta 5 ystävääsi. Jos minä merkitsen sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän".

Kiitos haasteesta!

1. Yritän saada pojan maistamaan perunaa joka päivä.
2. Tavoitteeni on olla pojan kanssa kotona ainakin vielä vuosi.
3. Yritän jaksaa leikkiä koirani kanssa joka päivä.
4. Ostin Manduca-kantorepun kirppikseltä, koska sitä mainostettiin todella hyväksi.
5. Haluaisin remontoida asuntoni.
6. Haluan leikata hiukseni, koska tarvitsen syyspiristystä.
7. Syön joka päivä jotain herkkua.
8. Ostin uuden imurin, koska edellinen imuri haisi joka käyttökerran jälkeen pahalle. Uusi imuri on ihana.
9. Tuhlaan liikaa vettä suihkussa.
10. Harmittaa, että en ole ostanut kunnon imetysliivejä.
11. Haluan ostaa uudet saappaat syksyksi.
12. Tavoitteeni on olla ostamatta koko ajan jotain.
13. Haluan muuttaa uuteen isompaan kotiin.
14. Pojalla on taas nuha.
15. Laulan pojalla paljon oma keksimiä lauluja, koska en muista lauluista kuin osan.
16. Äitiyslomalla olen innostunut käsitöistä.
17. Yritin käydä väh. kaksi kertaa viikossa jumpassa.
18. Minun pitäisi käydä töissä vierailulla pojan kanssa ja ilmoittaa miten pitkään olen poissa.
19. En ole kokeillut kestovaippoja vaikka ennen pojan syntymää sitä suunnittelin.
20. Yritän tehdä pojalle itse kaikki soseet.
21. Yritän leipoa enemmän mm. sämpylöitä.
22. Tuntuu, että aika ei riitä mihinkään. Olen hirveästi kiinni pojassa.
23. Haluaisin mennä mieheni kanssa kahdestaan leffaan ja syömään.
24. Olen hyvä äiti.
25. Olen onnellinen.

Haastan:
Mamin, blogista Ekaa kertaa äitinä
Ninnun, blogista Kukikkaat kuosit
S:n, blogista All you need is White

Palaute

Sain vastauksen HSL:ltä lähettämääni palautteeseen.

Olen äärimmäisen pahoillani kuljettajan toiminnan vuoksi. Korostamme jatkuvasti kuljettajillemme asiakaspalvelun merkitystä heidän ammatissaan. Tässä tapauksessa nuo ohjeet ovat ilmeisesti päässeet hiukan unohtumaan ja niitä on syytä kerrata. Käsittelemme palautteenne kyseistä vuoroa ajaneen kuljettajan kanssa työnjohdollisin toimenpitein.
  Palautteestanne ei käy ilmi, oliko bussissa jo valmiiksi lastenvaunuja kyydissä, mutta vaikka lastenvaunutila olisi täynnäkin on kuljettajan silti kohteliasta avata etuovi ja sanoa että valitettavasti nyt ei mahdu vaunuja kyytiin. Paikalta poistuminen mitään sanomatta on melkoisen epäkohteliasta.
  Pahoittelen tapauksen Teille aiheuttamaa harmia ja mielipahaa.

Joo-joo. Juuri tämän tyyppistä vastausta odotinkin. Se siitä.
Hupaisee näin jälkeenpäin on, että seuraavana päivänä oli samalla pysäkillä ja saman bussin kanssa samantyyppinen läheltä piti tilanne. Pysäkille on tulossa kaksi bussia, joista takimmainen on minun odottamani bussi. Ensimmäinen bussi pysähtyi pysäkille, joten takimmainen bussi joutui pysähtymään taakse. Normaalisti bussit odottavat nätisti jonossa vuoroaan pysäkille, jos vaikka pysäkillä olisi heille asiakkaita. Noh, minun bussikuskini päätti lähteä ohittamaan jonossa ensimmäistä bussia. Hädissäni huidon kaksin käsin bussia pysähtymään. Juoksin hieman eteenpäin vaunujen kanssa, jotta kuski huomaisi minut. Onneksi kuski ajoi takaisin pysäkille. Tosin bussi oli sitten 30 metriä pysäkistä ja 5 metriä kävelytien reunasta. Ensiksi juoksen bussin kiinni ja sitten taas huutelen bussiin jos joku voisi tulla auttamaan vaunujen nostamisessa. Ystävällinen mies nosti vaunut sitten kopan kuomun kohdalta, joten yhdistelmävaunujen joku ratas osa nosti makuutason istuma-asentoon. Poika oli vähän hämillään uusista näköaloista. Äiti oli vähän hämillään, että miten vaunun kopan pohja edes taipuu tuohon istuma-asentoon ja miten ihmeessä tuon saa takaisin alas. Tuota ominaisuutta emme siis ole aikaisemmin tarvinneet, joten en ole jaksanut kiinnostua sen toimivuudesta ennen tätä. Alkumatkasta yritin rynkyttää sitä ratas juttua takaisin makuuasentoon, mutta annoin periksi. Tietenkin tässä välissä soitin taas miehelleni kiihkeän puhelun ja toivoin, että hän jotenkin etänä pystyisi laskemaan tason alas. Halleluja, mitä säätöä. Tärkeintä oli, että istuin bussissa missä pitikin. Päätepysäkillä sain laskettua pojan kopassa sitten maahan ja rauhassa tutustua ratasmekanismiin.


Kävimme turvallisesti ratikalla lääkärissä korvatulehduksen jälkitarkistuksessa. Tulos: korvat kunnossa. Jee.

Huhuh, mikä päivä.

Mistä sitä aloittaisi.

Viikko sitten sovin tälle päivälle kolme tapaamista. Tiesin, että päivästä tulee aika kiireinen. Päivän aikataulu alkoi muistuttamaan samalta kuin ennen raskausaikaa eli aamusta iltaan paikasta toiseen iso kassi olalla.
Päivä ei sitten lähtenyt käyntiin niin kuin suunnittelin. Alla on teksti, jonka lähetin HSL:lle.

Odotan bussia numero 623 torstaina 6.10 klo 10.05 Haapaniemen bussipysäkillä lasten rattaiden kanssa. Poikani on 5kk. Olemme matkalla Rekolanmäkeen. Pysäkillä on minun lisäkseni vain yksi mies. Bussi tulee ajallaan ja me molemmat (minä ja tämä yksi mies) viitomme bussin pysähtymään. Mies lähtee etuovelle ja minä rattaiden kanssa keskiovelle. Mies astuu sisään ja minä odotan keskioven edessä, että ovet avautuisivat. Ovet eivät avaudu. Juoksen etuovelle sanomaan kuljettajalle, että voisiko hän avata keskioven. Etuovi sulkeutuu nenäni edestä ja ehdin lyödä kädellä etuoven lasiin. Kuljettaja huomasi minut, koska selkeästi katsoi minua. Kuljettaja sulki ovet lopullisesti ja kiihdytti pois pysäkiltä. Näin vain takavalot ja jäin sateeseen seisomaan lasten rattaiden kanssa. Miksi? Haluan tälle asialle selityksen. Haluan, että tämä palaute menee tälle bussikuskille. Haluan, että hänen esimiehensä antaa hänelle huonoa palautetta. Haluan, että tämä bussikuski pyytää edes anteeksi ja tuntee huonoa omatuntoa. Tämä yksi bussilinja kulkee kerran tunnissa päämäärääni, joten minulla ei ollut vaihtoehtoisia busseja. Tämän tapahtuman takia viikkoa aikaisemmin sopimani tapaaminen koskien asuntokauppaa meni sivusuun. Tämän takia yksi asuntokauppa jäi todennäköisesti tekemättä. Miten se korvataan? Ei varmaan mitenkään. Minähän kuljen ilmaiseksi rattaiden kanssa.

Soitan tapahtuman jälkeen itkuisen puhelun miehelleni, joka on 30km päässä minusta, että mitä nyt teen. Hän luuli, että on jotain pahempaakin tapahtunut. (Oli se kamalaa sillä hetkellä) Hetken romahtamisen jälkeen rauhoituin ja pystyin taas ajattelemaan selkeästi. Soitto vain kaikille tahoille, jota tapaaminen koski, että se joudutaan peruuttamaan. Anteeksi vielä kerran.

Lähdin sitten toisella bussilla suoraan tapaamiseen nro2 eli kyläilemään ystävän luokse. Sieltä sitten bussilla kauppakeskukseen kahville toisen ystävän kanssa ja lopuksi bussilla kotiin.

Kotiin tullessa bussi pysähtyi yli metrin päähän jalkakäytävästä, joten ei siis mitään mahdollisuutta päästä yksin vaunujen kanssa bussista pois. Pudotus olisi ollut liian kova. Jouduin huutelemaan bussista apuja kaikilta matkustajilta, jotka tuijottivat ulos ikkunasta silmiä räpäyttämättä. Onneksi jalkakäytävältä eräs ystävällinen tyttö auttoi.

Onko muilla ollut huonoja tai hyviä kokemuksia bussilla matkustamisesta rattaiden kanssa?

Nyt tätä tekstiä kirjoittaessa ei kuulosta niin rankalta, mutta olin kuitenkin aivan poikki kun pääsin kotiin. Rankaksi päivän teki sää (kova tuuli ja vesisade), aivan väärä pukeutuminen (minulla ja pojalla), bussikokemukset ja pojan huonot päiväunet.
Kirjoitan tätä tekstiä puolen yön jälkeen, koska poika nukahti vasta klo 22:30 raastavan itkun jälkeen. Kai hampaita tulossa?! Itkusession ohessa varasin jälkitarkastusajan huomiselle korvatulehduksen takia. Vai voiko itku johtua korvista?! En tiedä. *haukotus* 

Rokotuksia

5kk neuvolakäynti suoritettu. Urhea pikku prinssi selvisi pikku itkulla pahan neuvolatädin rokotukset.
Taas vaan kävi samoin kuin viime kerralla. Perhanan rokote nosti illaksi lämmön ja itketti pitkälle yöhön asti. Seuraavana päivänäkin poika oli todella väsynyt ja kipeänoloinen. Huh, rankkaa.
Ensi kerralla olisi kuulemma mahdollisuus saada kaksiosainen influenssarokote. En tiedä otetaanko? Jos taas reagoidaan näin. Kannattaako ottaa? Meillä oli jo tämän syksyn flunssa ja korvatulehdus. Yritin löytää vastauksen Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen sivuilta ja Helistimen sivuilta. Tähän vastausta on turha kysyä meidän neuvolatädiltä.
Pitää vielä harkita asiaa.

Kikatusta

Poika on parantunut korvatulehduksesta ja pahimmasta flunssasta. Jipii! Tosin pitää vielä käydä jälkitarkastuksessa korvan takia. Joka tapauksessa poika on taas normaalin vilkas ja iloinen.

Milloin vauvat rupeaa kutiamaan? Poika on reagoi nykyään naurulla kun kutittaa mahasta tai jalkapohjista. Aikaisemmin näin ei mielestäni ollut. Tosin nyt en tiedä onko se oikeaa kutinaa vai nauraako poika vain mun hymylle ja "kutikuti"-kikatukselle. Pitää ensi kerralla kokeilla ilman äänitehosteita ja ilmeitä.

Kutittamisesta tuli mieleen eilinen Viivi&Wagner...

...jotenkin vaikutti tutulta tilanteelta. Milloin äidit rupeaa taas kutisemaan kuin pikku teinitytöt?

Oma kikatus hetkeni oli tämän viikon Zumba-tunnilla. Juuri oikea tunti sen hetkiseen mielentilaani. Olin aivan fiiliksissä tunnin jälkeen. Loistavat biisit, hyvä ohjaaja, kunnon sekoilua/sheikkaamista/vatkaamista/aivot narikkaan menoa ja typerän hauskasti zumbaavat vieruskaverit. Erityisesti typerän näköisesti liikkuvat muut zumbaajat tekivät tunnista hauskan. Tunnin ikäjakauma oli 20-60 vuotta ja kaikki Kanki-Kaikkoset, Rautakanget ja Elefantit luulivat olevansa jotain Jennifer Lopezin ja Shakiran taustatanssijoita. Aivan hirveän näköistä. Mutta hei, kaikilla hyvä fiilis ja ilman alkoholia. Todella rentouttavaa. Varasin paikan heti seuraavan viikon tunnille. Shakira - Hips dont lie.

Korvatulehdus

Kuten jo otsikosta saattaa päätellä pojan flunssa sai vielä päälle korvatulehduksen. Voih! 4,5 kuukautisena ensimmäinen korvatulehdus. Toivottavasti ei ole perinyt mun korvia, koska muistaakseni mulla oli pienenä paljon korvatulehduksia (ehkä oma äiti muistaa parhaiten). Joka tapauksessa jostakin mulle on syntynyt pieni pelko korvatulehduksista. Jos ensimmäinen korvatulehdus on jo nyt, niin montako niitä vielä mahtaa olla ennen ensimmäistä syntymäpäivää.
Tiistaina päätettiin viedä poika lääkäriin tsekkaukseen, koska nuha ja yskä oli jatkunut kolme päivää.  Poika ei mielestäni itkenyt korvatulehdusta ollenkaan. Oletin, että nuhan ja yskän takia poika oli vain hiljainen ja väsynyt. Väärässä olin. Poika sai antibioottikuurin. Mitään sen enempää kyselemättä ja ajattelematta otin tyytyväisenä vastaan reseptin ja apteekin kautta kotiin ottamaan lääke. Poika oli muutaman päivän päästä jo virkeämpi ja jokelsi taas enemmän.
Tänään luin Terve Potilas-lehdestä jutun (syys-marraskuu 2011), jossa kehotettiin välttämään turhia antibioottikuureja. Siellä luki näin, "Syysflunssaan ei tarvitse antibioottia, koska se on viruksen aiheuttaman eikä mikrobilääke tehoa viruksiin. Monet bakteeritulehduksetkin paranevat itsestään, kuten usein lastenkorvatulehdukset." Samoin Vauva.fi artikkelissa Korvatulehdus paranee usein itsestään mainittiin turhista antibioottikuureista. Olisiko pitänyt jättää ottamatta pojan antibioottikuuri?

Mielestäni Ei.

Suklaakakkua

Eilen järkyttävässä suklaanhimossa syntyi erittäin maukas suklaakakku. Tässä ohje myös muille leipureille.

SUKLAAKAKKU
Valmistusaika: 45 min

Ainekset

• 200 g Fazer Tumma leivontasuklaata
• 200 g voita
• 4 kpl munaa
• 2 dl sokeria
• 2½ dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta

Tee näin

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sulata suklaa ja voi ja kaada munasokeriseokseen. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita varovasti. Kaada seos voideltuun, jauhoitettuun pyöreään vuokaan (n. 25 - 26cm).
Paista uunin alatasolla n. 15-20 min. Suklaakakku jää sisältä löysähköksi ja jähmettyy hieman jäähtyessään. Jäähdytä kakku hyvin ennen tarjoilua, ensin huoneen lämmössä, sitten jääkaapissa.
Tarjoile vadelmien ja jäätelön kera.

Nämä ohjeet missä kaikki ainekset vain sekoitetaan keskenään ja paistetaan uunissa nopeasti toimii mun keittiössä parhaiten. Mun himo oli sen verran suuri, että jäähdytykseksi riitti vain huoneenlämpö ja sitten suoraan kitaan ilman mitään lisukkeita.
Tunnin kuluttua vatsaan sattui niin jumalattomasti, että veti kaksinkerroin sohvalle makaamaan. Ehkä söin pari palaa liikaa...

Flunssa

Voih, pojalla on ensimmäinen kunnon oikea flunssa. Nenä aivan tukossa, kuumetta, yskä...ja itkua. Muutama viikko sitten kuvittelin, että pieni yskä ja räkä olisi lähtenyt jo pois. Ehei, tulisi sitten rajusti takaisin.
Yli vuorokauden olen yrittänyt olla pojan arvovaltainen nenänniistäjä. Hain kuvaa meidän niistäjästä ja yllätys yllätys myös niistäjistä ollaan saatu satoja erilaisia tuotteita erilaisilla ominaisuuksilla. Tämä tuoteviidakko on aivan mahdoton. Muistan, että raskausaikana Prismassa katselin vauvatuotteita siskoni kanssa ja nauroin niistäjille, koska mielestäni en semmoista tarvitse ja lisäksi se näytti kauhealta. Hyllyssä on kaksi vaihtoehtoa Ainu Pikkuniistäjä ja joku (Ei Nenäfriida) pitkäletkuinen malli, jolla imettiin itse. Jälkimmäinen vaihtoehto kuulosti silloin todella huonolta ja valitsin sitten siskon painostamana Pikkuniistäjän. Nyt kun olen vuorokauden yrittänyt Pikkuniistäjällä osua rimpuilevan pojan sieraimeen, niin ehkä toi pitkäletkuinen vaihtoehto olisi sittenkin ollut parempi. Saisi kerralla imettyä kaiken rään. Näitä kuvia etsiessä törmäsin myös tähän superniistäjään, jolla todellakin saisi imettyä kaiken. Baby-Vac?! Sivujen keskeneräisyyden takia luulen, että ei ole kovin testattu malli. Sivuilla tosiaan lukee, että niistäjä liitetään pölynimuriin. Ei helvetti! Nauroin vedet silmissä kun kuvittelin, että liitän tuon pikku niistäjän meidän pölynimuriin, laitan pojan sitteriin istumaan ja "Noniin, ole sitten aivan paikoillaan." WRUM! (meidän imuri ei sitten ole mikään hiljaisin versio)...voin vain kuvitella mitkä elinikäiset traumat poika saisi. Noh, varmasti lähtisi räät ja varmaan paljon muutakin mukana. Tuotteen Lääkärit sanovat-sivuilla ei montaa kommenttia löytynyt. Ylläri.
Sinnittelen Pikkuniistäjällä.

Suosittelen kaikille Omronin kuumemittaria. Mielestäni lapsen kanssa aivan ehdoton! Kuume mitattu viidessä sekunnissa. Poika ei ehdi edes tajuta mitä tapahtuu kun lukemat on jo mittarissa. Mittaus tehdään helposti korvasta, eikä (Thänk god!) kainalosta tai saati sitten pepusta. Miten sitä on ennen vanhaan pepusta...onneksi ei tarvitse selitellä sitten lapsenlapsille.

Korvatulehdusta odotellen...

Ps. Myös itselläni oli vähän lämpöä, kipeäolo ja "kaktus" kurkussa, mutta ei siinä nyt mitään jännittävää ole. Itse on selviydyttävä luonnonvoimin, kun ei imetyksen takia voi lääkittää itseensä parempaa oloa.

Jee! Lisää kehitystä...

Nyt saadaan varpaista kiinni! Varpaat löytyivät kunnolla viime lauantai-illalla kun piti nukahtaa. Pojalla oli päällä pitkä lahkeinen uusi pyjama, jossa on värikkäitä eläimiä. Lahkeet roikkuivat houkuttelevasti naaman edessä :) Uni ei tietenkään sitten tullut ihan heti.

Äitikin on kehittynyt. Äiti hankki itselleen kolmen kuukauden jumppakortin. Ehkä äitikin saa kohta varpaista kiinni.

Voita ilmainen...piina.

Usein jaksan kuunnella puhelinmyyjän tarjouksen ja vasta sitten vastaan ystävällisesti "Ei kiitos". Näin siis aikaisemmin. Nyt olen joutunut puhelinmyyjien Top10-listalle statuksella "Äitiyslomalla", joka nähtävästi tarkoittaa sitä että minulle voi soitella mihin aikaan vain ja kuinka usein vain ja haluan keskustella elämästä enemmänkin tuntemattoman kanssa. Maanantaihin asti kirosin kuinka paljon saan soittoja eri lehdenmyyjiltä. Vastaamattakaan en voi olla jokaiseen tuntemattomaan numeroon koska olen jo missannut yhden puhelun vakuutusyhtiöstä ja pankista.
Hoidin itselleni muistaakseni sitten tiistaina todellisen piinan. Sain Facebookin kautta linkin kilpailuun, jossa voi voittaa viideksi vuoksi ilmaisen päiväkodin. Halleluja, tottakai haluan voittaa! https://www.facebook.com/pages/Ilmainen-p%C3%A4iv%C3%A4koti/273993575961084 Fiksuna tyttönä klikkasin saman tien "Like". Jos nyt avasit linkin, ÄLÄ paina Tykkää-painiketta.
Ensiksi piti vielä jakaa kilpailua Facebook kavereille > Anteeksi kaikki ystäväni. Sen jälkeen piti vain vastata muutamaan kysymykseen Kyllä tai Ei. Kysymysten jälkeen tuli viesti ruudulle "Onneksi olkoon olet osallistunut kilpailuun". Tosin sähköposti täyttyi saman tien roskapostista ja tänään tuli ensimmäinen puhelu, että saisin lähes ilmaiseksi UrhoTV-paketin. Shit! Sähköpostiin tuli myös viesti, että pitäisi aktivoida jokin tili ja kerätä sinne jotain fucking pisteitä eri nettikilpailuista ja kyselyistä. Hieno homma! Tämä kotona olo jotenkin sumentaa aivot. Aikaisemmin en todellakaan osallistunut yhteenkään nettikilpailuun tai kirjoittanut oikeita yhteystietojani mihinkään. Mikä mua vaivaa!

Vauvan nauru

Vauvan nauru on ihanan kuuloista :)
Väsymys ja huono fiilis katoaa heti kun kuulen pojan nauravan. Sitten tietää että tekee jotain oikein. Tosin ihmeellisistä asioista välillä meidän poika nauraa. Parhain on kun poika istui sitterissä ja katsoi Suurinta Pudottajaa ja kikatteli. Eilen illalla poika kikatteli isin sylissä kun äiti jumppasi olohuoneessa. Tosin molemmat nauroivat äiskän epätoivoista kuminauhajumppaa. Tämän viikon naurattaja ilme on ollut tämä

Hih! Tässä myös vähän ääninäytettä vauvan naurusta.

4kk

Pojalla on nyt 4 kuukautta plakkarissa. Kuukaudessa on tullut 3cm lisää pituutta eli nyt ollaan huikeat 68cm ja painoa 7250g. Onneksi eilen neuvolassa ei saatu kuin pikku rokotus nesteenä suun kautta. Viime yhdistelmäpistoista pojalle nousi kahden päivän kuume ja jatkuvaa itkua 6 tuntia putkeen. Samaa odotettavasti tulossa 6 kk rokotteesta. Jihaa!

Minkälainen on teidän neuvola-täti? Itse en pidä yhtään meidän Hissukka-tädistä. Ärsyttäviä "Onko mitään kysyttävää"-kysymyksiä ja "Niin-joo-ok"-kommentteja. Miksi se ei kerro mitään oma-aloitteisesti? Kai se nyt vähän tietää yleisesti, että mitä tapahtuu vauvan kehityksessä joka kuukausi. Voisi vähän kertoa etukäteen mitä ehkä tuleman pitää. Kertoisi itse miten vauvaa käsitellään tai jotain yleistä kiinteiden ruokien aloittamisesta. Luulisi, että en ole ensimmäinen ekan lapsen äiti, jolla on varmasti samat kysymykset kuin muillakin. Ja vaikka jokainen vauva on omanlaisensa, niin voisi sitä jotain yleistä kertoa vauvan kehityksestä ja käytännöistä. Luen netistä asioita, joita mielestäni neuvolan pitäisi kertoa minulle. (www.vauva.fi / www.vau.fi / www.vauva.info jne.) Ärsyttää, kaikki pitää itse selvittää. KVG! Olen välillä vähän kärsimätön ja laiska ja asenteella kaikki mulle-heti-nyt.

Hah, kysyin neuvolassa pojan kiljumisesta ja siitä miten kauan se kestää. Vastaus: "Noh jollakin se kestää noin 7 kuukauden ikäiseksi asti.". Hienoa!

PS. 4 kuukauden ajan noin 30 eri lehdenmyyjää on kaupitellut mulle lehtiä. Olen lehdenmyyjien mustalla listalla statuksella "Äitiyslomalla". Tuleeko muillekin jatkuvasti soittoja?

Ihana uusi ääni

Poika on taas näyttänyt uuden taitonsa. Tosin äiti ei ole siitä kovin iloinen. Poika on löytänyt uuden äänen, joka on järkyttävää kiljuntaa ja jotain todella epämääräistä kova äänistä rääkymistä. Vähän tämän kuuloista. Ajoittain erittäin hermoille käyvää. Aluksi luulin, että pojalla on jotain hätänä. Otin syliin, mutta sylikään ei kelvannut ja kun laitettiin takaisin lattialle tai sitteriin alkoi huuto hetken päästä uudelleen. Kun vieressä pitää seuraa ja leikkii ja lukee kirjaa ja heiluttelee mitä tahansa lelua, ääni tulee suusta uudelleen ja uudelleen. Poika katsoo mua silmiin ja päästää noita ääniä. Bad mum! No ehkä se silti tykkää musta ja ihmettelee kun en hirveästi innostu tuosta äänestä. Missä se kiva matalaääninen jokellus?! Kuulemma tämä taito ei ole muutaman viikon ohimenevä trendi, vaan se jatkuu vielä monta kuukautta. Oh my god, miten mä selviän?

Oon nyt ihan pihalla pojan fiilismerkkien kanssa. Onko tuo kiljunta merkki innostuksesta?

Vihdoinkin hiki

Ensimmäinen liikuntasuoritus suoritettu vuoden tauon jälkeen. Eikä millään lälly-jutulla, vaan muutama päivä sitten sain raahattua itseni raskaan raudan nosto tunnille = Bodypump-tunnille. Tähän asti olen vain pitänyt kovaa mekkalaa, että "Olis kiva mennä jumppaan, munkin pitäis käydä lenkillä, jne." Nyt puheet muuttuivat teoksi.
Alkuvalmistelut menee varmaan jatkossakin samalla kaavalla: miehen motivointi/varmistelu onnistuuko homma (Pärjäätkö pojan kanssa tunnin?) ja sitten juuri ennen lähtöä vaipan vaihto/imetys/pojan rauhoittaminen. Onneksi jumppapaikka on aivan vieressä, mutta kuitenkin saavuin paikalle viime minuutilla. Yllätys yllätys, kaikki takarivin paikat varattuna. Shit! Jouduin eturiviin. Olisi pitänyt teettää t-paita, jossa selässä lukee "Juuri synnyttänyt" tai "Vuoden tauko". Olisin ehkä saanut ymmärtäviä katseita minipainoihini tai taukoihini kesken punnerrusten. Alussa ymmärsin vähän pienentää painoja, mutta muutaman alkukierroksen jälkeen tuntui että ne ovat liian kevyet. Kun kerran on päässyt/raahautunut jumppaan ja josta maksaa niin tehdään sitten asiat kunnolla. Koko rahan edestä.
Noniin, olisi pitänyt vain pysyä niissä lämmittelypainoissa. Näin kahden päivän jälkeen edelleen reidet huutaa hoosiannaa kun pitää vähän koukistaa ja vasta nyt rupeaa kipeytymään toiset lihakset. Positiivista on, että minulla on vielä sittenkin lihaksia jossakin.

Äiti-vauvajooga tunteja odotellessa.

Uusi taito opittu

Muidenkin todistajien läsnäollessa on todistettu, että poikani osaa nyt kääntyä vasemman kyljen kautta selältä vatsalleen. Jes! Äiti on niiin ylpeä. Kääntyminen ei ole vielä kovin vauhdikas liike, vaan sinnikäs pinnistys "valtavan" käden yli. Siitä se lähtee...mikä? konttaaminen?! Ou nou, ei kai vielä.

Tällä hetkellä on myös työn alla tavaroihin tarttuminen ja niiden vieminen suuhun. Nyt tavaroita hamuillaan heiluvalla nyrkillä, niihin tartutaan koko nyrkillä ja koko tavara nyrkin kera tungetaan suuhun. Poika sai mummilta ja ukilta pehmokirjan, jota on luettu todella paljon. :) Kirjassa on vähän märät sivut.

Ihana mobile

Isi toi pojalle hauskan mobilen muutama päivä sitten.

Se on hieno! Musiikkia voi veivata ainakin kolmeksi minuutiksi, linnut pyörivät samalla ja näin saan hetken omaa aikaa. Se on myös pojan mielestä hauska, koska heti kun alkaa veivata musiikkia, hymy nousee pojan naamalle ja hetken päästä alkaa armoton jokellus. Äidin mielestä poika laulaa mukana ja juttelee linnuille.
Jos linnut alkavat tympiä, voi koukkuun vaihtaa jotain muuta. Öö, vaikka vaikka...en vielä tiedä.

Tällä hetkellä on vielä hauskaa kun poika alkaa ilmaista itseään epämääräisellä jokelluksella. Itsekin "jokeltaa" takaisin jotain epämääräistä ja molemmilla on hauskaa. Joo, lisää lisää!
Voin olla toista mieltä sitten kun alkaa tulla oikeita sanoja ja lauseita tai se miksi-mikä-vaihe. Eikö toi ole koskaa hiljaa!

H*lvetin liivinsuojat

Imetys on jees. Onneksi olen saanut ruokittua poikaa täysimetyksellä kohta neljä kuukautta. Imetysoppaissa ei tosin kerrottu mitään niistä epämiellyttävistä asioista mitä imetykseen liittyy. Sanon nyt suoraan, omistan tällä hetkellä suihkutissit. Maitoa nousee rintoihin paljon ja voimakkaasti. Tämä tarkoittaa, että en voi olla ilman liivinsuojia. Tai voin, jos en välitä märistä länteistä paidallani. Muutaman falskaamisen jälkeen voin sanoa, että se on todella epämukava tunne. Miksi ei kukaan kertonut? Äitiyspakkauksen kahdella liivinsuojalla ei montaa tuntia selvitä. Tulevat äidit, ostakaa liivinsuojia etukäteen. Onneksi perus markettisuojien hinta ei ole paha. Tosin maksaisin lähes mitä vaan, jotta ei tarvitse kulkea kadulla etumus märkänä. Meidän taloudessa liivinsuojien ja kuukautisrättien + muun "nolon" tavaran osto kuuluu naisille, miehen pitää kuulemma pystyä käymään lähikaupassa vielä uudestaankin. Just. Apteekista se ei varmaan pysty ostamaan mitään...ehkä just just Buranan. Siis... Naiset kun nämä ostokset tekevät niin eksyin yksi kerta johonkin vauvatarvikkeiden verkkokauppaan, joka möi liivinsuojia. Ei saakeli, näistäkin suojista on saatu jotain helvetin design tuotteita.

Pitäisikö tuntea olo seksikkääksi kun on esim. noi kalat rintojen päällä? No miehet, mikä on paras? Puput?
Siis kaikki liivinsuojat ovat todella syvältä. Ne tekevät rinnoista oudon muotoiset. Ne ei todellakaan ole mitkään push-up liivitoppaukset...oliskin. Yhyy! Koska saan taas pitää vanhoja ihania rintaliivejäni?
Mun imetysurakka on loppusuoralla, joten kituutan itseni loppuun asti halvoilla ja huonoilla imetysliiveillä ja marketin perussuojilla.

Neuvo tuleville imettäjille. Ostakaa kalliit ja hyvät imetysliivit tai todella kaunis ja tukeva toppi. Ostakaa vasta muutama viikko kotiintulon jälkeen, koska etukäteen ette voi tietää minkä kokoisiksi rinnat muuttuvat.

Babykino

Vein pojan kirjaston järjestämään BabyKinoon. Leffana oli rauhallinen action pätkä Knight and Day med Tom Cruise ja Cameron Diaz. Kiva, molemmille jotain kateltavaa. Tosin Cameron Diaz saatikka leffa ei taitanut olla pojan suosikkeja, koska nukkui puolet leffasta, eikä sillä ollut mitään hajua että missä me oltiin. BabyKino taitaa olla suunniteltu vähän vanhemmille vauvoille tai oikeastaan vaan vanhemmille treffauspaikaksi. Viisi minuuttia ennen alkua istuin yksin pikku leffahuoneessa, minuuttia vaille yksi äiti tuli huoneeseen ison tarvikekassin ja ison eväspussin kanssa, minuuttia yli yksi isä tuli paikalle eväiden kanssa ja kymmenen minuuttia yli kaksi äitiä tuli iloisesti lapsien ja eväspussien kanssa paikalle. Hitto kun otti päähän, A) olin ajoissa paikalla ja B) mulla EI ollut eväitä, koska olin kiiruhtanut paikalle pikaisesti, jotta en myöhästy. Mä olin tullut katsomaan leffaa. Mun poika nukkui nätisti, joten ehdin tajuta vähän mitä leffassa tapahtui. Toisin kuin toiset äidit, jotka hypittävät vauvojaan, imettivät, ruokkivat, leikittivät, lukivat kirjaa, seurustelivat muiden äitien kanssa ja kävivät välillä vaihtamassa vaippaa. Noh, ehkä se tosiaan se leffa ei ollut tässä tapahtumassa se pääasia. Pitikö vaan päästä pois himasta?

Noh, turha tässä on elvistellä pojan hyvää käytöstä, koska lähdettiin pois vähän ennen loppua kun mulla oli kova nälkä. Pitää muistaa lisätä hoitolaukkuun vähän eväitä itsellekin. Jotakin mikä ei mene pilalle helposti...suklaa.

Ylimääräistä aikaa?

Äitiyslomasta kulutettu noin puolet ja nyt eksyin jotenkin blogien maailmaan. Miksi? Aikaisemmin ei mulla olisi ollut aikaa tai mielenkiintoa kirjoitella ja lukea mitään blogeja. Onko nyt sitä ylimääräistä aikaa? Ei luulisi olevan. Mies kun tulee kotiin, niin "En ole ehtinyt tehdä mitään". :)
Saa nähdä innostunko kirjoittamaan enemmänkin. Mulla on niin lahopää, että en muista kaikkia tapahtuneita asioita esim. mitä tein vappuna 2005. Nyt vähän harmittaa, että en ole kirjoittanut päiväkirjaa vauhdikkaista nuoruusvuosista. Oon viimeksi kirjoittanut päiväkirjaa joskus ala-aste ikäisenä.
Hyviä juttuja olisi varmasti ollut kerrottavana jo raskausajasta, mutta nyt jos siis kirjoittaisi "vauhdikkaasta" äitiyslomasta.