Tiistaisin Brahen leikkipuistossa järjestetään vauvakerho. Suosittu juttu. Äidit kokoontuvat vauvojen kanssa kerhon lattialle leikkimään ja juttelemaan.
Meillä on ollut huono tuuri kerhon kanssa. Ensimmäisen kerran jälkeen poika sai tosi kovan räkätaudin, joka muuttui korvatulehdukseksi. Kotona sitä sitten muutama viikko paranneltiin.
Parantumisen jälkeen mentiin taas innolla kerhoon, mutta tuliaisena saatiin taas räkätauti. Tällä kertaa säästyttiin korvatulehdukselta. Päätin surullisena, että meidän on syytä pitää vähän taukoa kerhosta, koska tulemme aina sen jälkeen kipeäksi.
Nyt monen viikon jälkeen tiistaina päätin, että kokeilemme taas kerhoon menoa. Päätin, että en anna pojalle kerhon leluja, vaan leikitään vaan omilla leluilla. Olimme paikalla max.45min, kun poika yhteisen alkuleikin jälkeen nukahti rinnalle. Lähdettiin kotiin. Muutama päivä myöhemmin poika oli taas räkänokka. Ei voi olla totta! Joka kerta sama juttu. Okei, ei sitten mennä. Kerho oli tosi kiva juttu...äidille.
Samaan suruun. Rään takia emme voineet osallistua maanantain vauvauintiin. Yhyy! Uinnissa olisi ollut paikalla kuvaaja, joka olisi kuvannut vauvojen sukelluksia. Olimme kaksi viikkoa harjoitelleet sukellusta kuvausta varten.
Ensi kerralla otan varmaan oman vesikameran mukaan.
Poika on kaksi kuukautta nukkunut sängyn pääty korotettuna. :) Sukulaiselta saadut perintö satukirjat (Tuhannen ja yhden yön tarinat, 1968) toimivat loistavasti korokkeina.
maanantai 28. marraskuuta 2011
lauantai 26. marraskuuta 2011
Iines
Koira parka!
Omistan 3-vuotiaan valkoisen länsiylämaan terrierin eli westien, jonka nimi on Iines. Ennen poikaa Iines oli mukanani lähes kaikkialla mihin koiran vain pystyi ottamaan. Kun Iines oli pentu kävimme erilaisissa koulutuksissa ja Toko1 suoritettiin nakkeja syömällä. Luin paljon koirien kouluttamisesta ja niiden käsittelystä. Iines oppi perusasiat, kuten istumaan, makaamaan, antamaan tassua ja luokse tulemisen. Tosin kouluttaminen ei ollut säännöllistä. Välillä se sai olla luonnonlapsi ja välillä taas oli kuri talossa. Kotona yritin keksiä erilaisia aktivointi juttuja Iinekselle ja harmittelin kun sen piti olla yksin kotona pitkiä päiviä. Kävimme pitkillä lenkeillä ja koirapuistoissa leikkimässä. Iines oli innoissaan ja tottui äitiysloman alussa, että olin päivittäin kotona ja se sai paljon huomiota. Mun mielestä Iines ei tajunnut, että isossa mahassani on jotain erityistä. Sitten yhtäkkiä katosin moneksi päiväksi (Iines vietiin viikoksi hoitoon maalle) ja kun palattiin takaisin kotiin oli talossa aivan eri tilanne. Iines ei ollut enää huomion keskipiste. Iines oli aluksi aivan ihmeissään mikä vauva on. Tähän väliin on syytä mainita, että meidän Iines katsoo telkkaria. Se tuijottaa telkkaria kuin ihmiset ja yrittää saalistaa ruudulta kaikki eläimet. Meillä ei siis katsota Neloselta sunnuntai aamuisin tulevia luonto-ohjelmia tai raveja. Meillä ei ole normaali tasoista tv-tasoa, vaan tuollainen vähän korkeampi versio (lipaston tyyppinen). Aikaisemmin Iines rupesi aina haukkumaan ja stressaantui kun telkkarista tuli vauvan itkua. Jännitti miten käy kun vauva tulee oikeasti taloon.
No, ihan ok siinä sitten kävi. Ensimmäisen kerran kun poika itki kotona, Iines sai saman reaktion kun telkkarista eli sen oli pakko päästä haistamaan poikaa, että mistä se ääni tulee. Nyt monen itkun jälkeen Iines on tottunut poikaan ja itkuun. En tosin uskalla jättää heitä kahdestaan olohuoneen lattialle tai niin, että telkkari on päällä (useassa mainoksessa käytetään eläimiä).
Iines on nähtävästi alistunut tilanteeseen, että en ole huomioinut sitä läheskään niin paljon kuin aikaisemmin. En ole leikkinyt sen kanssa päivittäin. En ole edes rapsuttanut sitä päivittäin. En ole harjannut sitä joka viikko.
On päiviä joilloin en edes haluaisi Iinestä taloon. Huomaan, että vaadin Iinekseltä asioita joita se ei osaa ja käskytän ja kiellän jatkuvasti. Sillä on tylsää. En ole enää Iineksen paras kaveri.
Ensimmäisten kuukausien aikana minun mielenkiintoni ja huomioni koiraa kohtaan oli nolla. Tai olisinko potenut silloin vähän huonoa omatuntoa, mutta joka tapauksessa tuntui, että en pystynyt hoitamaan Iinestä yhtään. En pystynyt ulkoilemaan pojan ja Iineksen kanssa samaan aikaan. Mieheni vie Iineksen useimmiten ulos. Poika vei kaiken aikani ja huomioni. Olin varmasti todella epävarma pojan kanssa ja tuntui, että Iines oli koko ajan tiellä. Asia, joka aikaisemmin oli minulle tärkeä ja vei paljon aikaani, oli yhtäkkiä aivan pimennossa.
Tuli paha fiilis kun mietin ja kirjoitin tätä juttua. Anteeksi Iines! Tästä eteenpäin yritän huomioida myös sinua enemmän ja lupaan leikkiä sinun kanssa joka päivä.
Viimeisen kuukauden aikana olen mielestäni ollut jo reilumpi Iinestä kohtaan ja mielenkiinto häntä kohtaan noussut. Olen rapsuttanut Iinestä joka päivä, olemme käyneet ulkona yhdessä pojan kanssa ja olen leikkinyt lähes joka päivä Iineksen kanssa. Tilannetta on helpottanut paljon kantoreppu. Iines ei siis kulje hihnassa nätisti vaunujen vieressä, vaan ajoittain tempoo kovasti eteenpäin. Suhteeni Iinekseen on toivottavasti parantunut. Saan ehkä johtajan roolini takaisin.
Tosin vieläkään emme voi käydä porukalla koirapuistossa, koska Iines vartioi pojan vaunuja ja räyhää muille koirille jos ne tulee lähelle. Ehkä joku päivä.
Omistan 3-vuotiaan valkoisen länsiylämaan terrierin eli westien, jonka nimi on Iines. Ennen poikaa Iines oli mukanani lähes kaikkialla mihin koiran vain pystyi ottamaan. Kun Iines oli pentu kävimme erilaisissa koulutuksissa ja Toko1 suoritettiin nakkeja syömällä. Luin paljon koirien kouluttamisesta ja niiden käsittelystä. Iines oppi perusasiat, kuten istumaan, makaamaan, antamaan tassua ja luokse tulemisen. Tosin kouluttaminen ei ollut säännöllistä. Välillä se sai olla luonnonlapsi ja välillä taas oli kuri talossa. Kotona yritin keksiä erilaisia aktivointi juttuja Iinekselle ja harmittelin kun sen piti olla yksin kotona pitkiä päiviä. Kävimme pitkillä lenkeillä ja koirapuistoissa leikkimässä. Iines oli innoissaan ja tottui äitiysloman alussa, että olin päivittäin kotona ja se sai paljon huomiota. Mun mielestä Iines ei tajunnut, että isossa mahassani on jotain erityistä. Sitten yhtäkkiä katosin moneksi päiväksi (Iines vietiin viikoksi hoitoon maalle) ja kun palattiin takaisin kotiin oli talossa aivan eri tilanne. Iines ei ollut enää huomion keskipiste. Iines oli aluksi aivan ihmeissään mikä vauva on. Tähän väliin on syytä mainita, että meidän Iines katsoo telkkaria. Se tuijottaa telkkaria kuin ihmiset ja yrittää saalistaa ruudulta kaikki eläimet. Meillä ei siis katsota Neloselta sunnuntai aamuisin tulevia luonto-ohjelmia tai raveja. Meillä ei ole normaali tasoista tv-tasoa, vaan tuollainen vähän korkeampi versio (lipaston tyyppinen). Aikaisemmin Iines rupesi aina haukkumaan ja stressaantui kun telkkarista tuli vauvan itkua. Jännitti miten käy kun vauva tulee oikeasti taloon.
No, ihan ok siinä sitten kävi. Ensimmäisen kerran kun poika itki kotona, Iines sai saman reaktion kun telkkarista eli sen oli pakko päästä haistamaan poikaa, että mistä se ääni tulee. Nyt monen itkun jälkeen Iines on tottunut poikaan ja itkuun. En tosin uskalla jättää heitä kahdestaan olohuoneen lattialle tai niin, että telkkari on päällä (useassa mainoksessa käytetään eläimiä).
Iines on nähtävästi alistunut tilanteeseen, että en ole huomioinut sitä läheskään niin paljon kuin aikaisemmin. En ole leikkinyt sen kanssa päivittäin. En ole edes rapsuttanut sitä päivittäin. En ole harjannut sitä joka viikko.
On päiviä joilloin en edes haluaisi Iinestä taloon. Huomaan, että vaadin Iinekseltä asioita joita se ei osaa ja käskytän ja kiellän jatkuvasti. Sillä on tylsää. En ole enää Iineksen paras kaveri.
Ensimmäisten kuukausien aikana minun mielenkiintoni ja huomioni koiraa kohtaan oli nolla. Tai olisinko potenut silloin vähän huonoa omatuntoa, mutta joka tapauksessa tuntui, että en pystynyt hoitamaan Iinestä yhtään. En pystynyt ulkoilemaan pojan ja Iineksen kanssa samaan aikaan. Mieheni vie Iineksen useimmiten ulos. Poika vei kaiken aikani ja huomioni. Olin varmasti todella epävarma pojan kanssa ja tuntui, että Iines oli koko ajan tiellä. Asia, joka aikaisemmin oli minulle tärkeä ja vei paljon aikaani, oli yhtäkkiä aivan pimennossa.
Tuli paha fiilis kun mietin ja kirjoitin tätä juttua. Anteeksi Iines! Tästä eteenpäin yritän huomioida myös sinua enemmän ja lupaan leikkiä sinun kanssa joka päivä.
Viimeisen kuukauden aikana olen mielestäni ollut jo reilumpi Iinestä kohtaan ja mielenkiinto häntä kohtaan noussut. Olen rapsuttanut Iinestä joka päivä, olemme käyneet ulkona yhdessä pojan kanssa ja olen leikkinyt lähes joka päivä Iineksen kanssa. Tilannetta on helpottanut paljon kantoreppu. Iines ei siis kulje hihnassa nätisti vaunujen vieressä, vaan ajoittain tempoo kovasti eteenpäin. Suhteeni Iinekseen on toivottavasti parantunut. Saan ehkä johtajan roolini takaisin.
Tosin vieläkään emme voi käydä porukalla koirapuistossa, koska Iines vartioi pojan vaunuja ja räyhää muille koirille jos ne tulee lähelle. Ehkä joku päivä.
perjantai 25. marraskuuta 2011
Ei kiinnosta
Anteeksi, että täällä on ollut hiljainen hetki.
En ole ollut erityisen kiireinen tai matkustellut Internetin ulottumattomiin tai tapahtunut mitään surullista tai erityisen iloisaa. Mua ei ole vain kiinnostanut oma blogini. Pojalle tuli puoli vuotta täyteen ja samalla mulle tuli totaalinen ahdistus omaan blogiini. Kiinnostus loppui kuin seinään. Päätin ennen ensimmäistä kirjoitusta, että en laita pojasta kuvia tai mainitse hänen nimeään. Sitten tuli tunne, että miksi ihmeessä kirjoitan tätä soopaa. Blogi ei ole mielenkiintoinen jos siinä ei ole kuvia. Ketä kiinnostaa jos ei koskaan näe yhtään kuvaa aiheesta, joka on päähenkilö koko tässä jutussa. Tällä hetkellä 99% mun kuvista on pojasta. Hauskoja kuvia on kertynyt paljon ja niitä olisi kiva jakaa muiden kanssa. Ketä kiinnostaa lukea pojan syömisestä ja katsoa kuvaa kukkakaalista. Hauskempaa olisi liittää tekstiin kunnon sottakuva pojan naamasta.
Huhuh, mikä ahdistus. Aikaisemmin kävin päivittäin lukemassa myös muiden blogeja ja mietin usein mitä voisin kirjoittaa blogiini. Katsoin juuri, että viime päivityksestä on lähes kuukausi. En ole edes kirjautunut sivustolle tänä aikana.
Noh, nyt selvästi helpoittaa. Viimeiset pari päivää olen lukenut taas tuttuja suosikkiblogeja, joten pahimmasta ahdistuksesta on päästy yli. Toivottavasti tämä avautuminen auttaa. Jos laitan vähän epäselviä kuvia pojasta tai jotain. Joka tapauksessa lupaan laittaa enemmän kuvia blogiini.
Tässä on 3-vuotias Iines-koirani.
En ole ollut erityisen kiireinen tai matkustellut Internetin ulottumattomiin tai tapahtunut mitään surullista tai erityisen iloisaa. Mua ei ole vain kiinnostanut oma blogini. Pojalle tuli puoli vuotta täyteen ja samalla mulle tuli totaalinen ahdistus omaan blogiini. Kiinnostus loppui kuin seinään. Päätin ennen ensimmäistä kirjoitusta, että en laita pojasta kuvia tai mainitse hänen nimeään. Sitten tuli tunne, että miksi ihmeessä kirjoitan tätä soopaa. Blogi ei ole mielenkiintoinen jos siinä ei ole kuvia. Ketä kiinnostaa jos ei koskaan näe yhtään kuvaa aiheesta, joka on päähenkilö koko tässä jutussa. Tällä hetkellä 99% mun kuvista on pojasta. Hauskoja kuvia on kertynyt paljon ja niitä olisi kiva jakaa muiden kanssa. Ketä kiinnostaa lukea pojan syömisestä ja katsoa kuvaa kukkakaalista. Hauskempaa olisi liittää tekstiin kunnon sottakuva pojan naamasta.
Huhuh, mikä ahdistus. Aikaisemmin kävin päivittäin lukemassa myös muiden blogeja ja mietin usein mitä voisin kirjoittaa blogiini. Katsoin juuri, että viime päivityksestä on lähes kuukausi. En ole edes kirjautunut sivustolle tänä aikana.
Noh, nyt selvästi helpoittaa. Viimeiset pari päivää olen lukenut taas tuttuja suosikkiblogeja, joten pahimmasta ahdistuksesta on päästy yli. Toivottavasti tämä avautuminen auttaa. Jos laitan vähän epäselviä kuvia pojasta tai jotain. Joka tapauksessa lupaan laittaa enemmän kuvia blogiini.
Tässä on 3-vuotias Iines-koirani.
lauantai 5. marraskuuta 2011
6kk
Hei, olen puoli vuotias poika. Hampaaton, 72,5cm ja 7550 g. Osaan mm. kääntyä selältä vatsalleen ja silloin tällöin kääntyä vatsalta selälleen, vatsallani ollessani nousta suorille käsille ja nostaa pikkuisen peppua, tajuan kukkuu-leikit, osaan sukeltaa, tykkään porkkanasta ja vähän kukkakaalista. Äiti lupasi minulle huomenna puuroa, jotta saisin vähän massaa. Mielestäni olen kyllä atleettinen. Saan myös ensi viikolla ison pojan rattaat, joissa pääsen istuma-asentoon. Vilkutellaan!
torstai 3. marraskuuta 2011
Pölynimuri
Ihanaa imuroida!
Hankin vanhan punaisen paholaisen tilalle uuden hienon pölynimurin. Vanha oli palvellut jo vuosia. Kiva imuri, mutta jokaisen imuroinnin jälkeen kämppä haisi palaneelle, parketit olivat naarmuilla ja edelleen matot olivat likaiset. Nyt päätin panostaa imuriin. Hankin kovasti kehutun Dyson DC32 Exclusiven.
Imuri on siis trendikäs pölypussiton versio. En tiedä miksi, mutta on hauska katsella miten säiliöön kertyy pölyä ja likaa. Päivitellään iskän kanssa jokaisen imuroinnin jälkeen "Katso miten paljon pölyä tuli" ja ollaan jotenkin todella ylpeitä saavutuksesta.
Imurin mukana tuli monta vaihtosuulaketta eri pinnoille. Parketitkin varmasti kiittävät, koska enää ei tule naarmuja. On myös kuullut palautetta, että Dyson imurit ovat kovaäänisiä. Verrattuna vanhaan paholaiseen ei tämä Dysoni pahasti meluisa ole, ihan normaali imurin ääni.
Tämä imuri sai ainakin meidän iskän imuroimaan. Siinä on monta mielenkiintoista liikkuvaa osaa ja voi vaihdella erilaisia suulakkeita. :) Kesken imuroinnin kuuluu innokkaita huutoja, että "Hei, kato tänkin saa irti", "Hei, täs on sohvallekin oma juttu.", "Hei, kato...".
Poika istuu imuroinnin ajan äidin sylissä Peltorit korvilla. :)
Hankin vanhan punaisen paholaisen tilalle uuden hienon pölynimurin. Vanha oli palvellut jo vuosia. Kiva imuri, mutta jokaisen imuroinnin jälkeen kämppä haisi palaneelle, parketit olivat naarmuilla ja edelleen matot olivat likaiset. Nyt päätin panostaa imuriin. Hankin kovasti kehutun Dyson DC32 Exclusiven.
Imuri on siis trendikäs pölypussiton versio. En tiedä miksi, mutta on hauska katsella miten säiliöön kertyy pölyä ja likaa. Päivitellään iskän kanssa jokaisen imuroinnin jälkeen "Katso miten paljon pölyä tuli" ja ollaan jotenkin todella ylpeitä saavutuksesta.
Imurin mukana tuli monta vaihtosuulaketta eri pinnoille. Parketitkin varmasti kiittävät, koska enää ei tule naarmuja. On myös kuullut palautetta, että Dyson imurit ovat kovaäänisiä. Verrattuna vanhaan paholaiseen ei tämä Dysoni pahasti meluisa ole, ihan normaali imurin ääni.
Tämä imuri sai ainakin meidän iskän imuroimaan. Siinä on monta mielenkiintoista liikkuvaa osaa ja voi vaihdella erilaisia suulakkeita. :) Kesken imuroinnin kuuluu innokkaita huutoja, että "Hei, kato tänkin saa irti", "Hei, täs on sohvallekin oma juttu.", "Hei, kato...".
Poika istuu imuroinnin ajan äidin sylissä Peltorit korvilla. :)
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Uusia makuja
Aikaisemmin kerroin, että poika on alkanut maistamaan perunaa huonon tuloksin. Taisin kokeilla perunaa neljä päivää tunnollisesti ja sitten luovutin. Pojan ilmeet olivat niin säälittävät. Siirryin porkkanaan kovin odotuksin. Porkkana maistuu mainiosti. Syödään 2-3 teelusikallista ja lauletaan "Popsi popsi porkkanaa, hampaita se vahvistaa, nami nami nami nami porkkanaa, hampaita se vahvistaa." Pitäisi varmaan laulaa, että "popsi popsi porkkanaa, ikeniä se vahvistaa..."
Seuraavaksi vuorossa piti olla bataatti. En ole aikaisemmin käsitellyt ja kokannut bataattia, joten kokeillaan sitä joskus toiste.
Nyt maistellaan toista päivää kukkakaalia. Hyvin tuntuu maistuvan. Poika on jo nyt syönyt enemmän kukkakaalia kuin isänsä koko elämänsä aikana.
Seuraavaksi vuorossa piti olla bataatti. En ole aikaisemmin käsitellyt ja kokannut bataattia, joten kokeillaan sitä joskus toiste.
Nyt maistellaan toista päivää kukkakaalia. Hyvin tuntuu maistuvan. Poika on jo nyt syönyt enemmän kukkakaalia kuin isänsä koko elämänsä aikana.
tiistai 1. marraskuuta 2011
Pikku delfiini
Poika on kuin pikku delfiini vedessä. Toinen vauvauinti kerta meni taas hienosti. Poika sukelsi. Jee! Ensiksi kaadettiin vähän ämpärillä vettä päälle ja tsekattiin jotain refleksejä. Taisi olla kaikki kunnossa kun sitten vaan sukellettiin. Tehtiin se kaksi kertaa, jotta molemmat (äiti ja iskä) saivat kokeilla. Sukelluksen jälkeen poika vähän räpytteli silmiä ja sitten taas läpsytteli käsillä veden pintaa.
Mennään ehdottomasti taas ensi viikolla.
Mennään ehdottomasti taas ensi viikolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)