perjantai 8. maaliskuuta 2013

Oma vauvakirja

Löysin oman vauvakirjani.


Olen nähtävästi saanut kirjan käsiini ja löytänyt myös värikynän.




Jotain olen myös yrittänyt kirjoittaa...


Jotain töherrystä on sentään osunut oikeaan kohtaan.


 Värikynän lisäksi olen löytänyt sakset, koska muutamat sivut oli silputtu pieniksi. Pari sivua oli liimattu kiinni ja osaan oli liimattu kiiltokuvia eli olen löytänyt myös liimapuikon.


Voih! Äitini on varmaan ollut innoissaan. Olenkohan ylpeänä esitellyt tätä vai jäinköhän rysän päältä kiinni?

torstai 7. maaliskuuta 2013

Vauvakirjat

Pitkästä aikaa kirjoitin taaperon vauvakirjaa ja liimailin sinne kuvia. Meillä on itseasiassa kaksi vauvakirjaa, joita pitäisi päivittää. Taas huomasin miten nopeasti sitä unohtaa asioita. Pitäisi kirjoittaa viikoittain vauvapäiväkirjaa. Vauvakirjaan piti täyttää mm. hampaiden puhkeamisajat. Harmi, en muista niitä. (Oon huono äiti.) Hampaita on tullut, joo. Voisin kirjoittaa kirjaan, että "kohta oot 2-vuotias ja sulla on lähes kaikki hampaat suussa." Siinä kirjassa ei ollut mitään lisätieto-kenttää mihin olisi saanut kirjoittaa vapaasta. Oli vain pieni tila missä kysyttiin tarkka päivämäärä. Muistan kyllä miten öitä valvottiin ja päivät kitistiin hampaiden takia. Perussetti eli ensiksi tuli etuhampaat sitten poskihampaat ja sitten kulmahampaat.

Niissä vauvakirjoissa kysytään ihan ihmeellisiä asioita. Esimerkiksi mistä ruuasta pidit. Siis kirjoitanko siihen yhdelle lyhyelle viivalle päivämäärän ja että silloin pidit porkkanasoseesta ja sitten menee viikko eteenpäin  ja kirjoitanko, että nyt et enää pidä porkkanasoseesta ja pidätkin jauhelihakastikkeesta. Nämä lempiruuat vaihtelevat koko ajan.
Tai mitä sait lahjaksi 1-vuotis syntymäpäivillä. Voi video, ketä kiinnostaa.
Tai mikä sai sinut iloiseksi. Siis taas se yksi lyhyt viiva ja siihenkö pitäisi taas kirjoittaa päivämäärä ja että koira sai sinut iloiseksi ja seuraavalla viikolla helistin.

Olisin niiiiin ylpeä itsestäni jos saisin askarreltua jotain leikekirjaa tai päiväkirjaa valokuvineen lapsista tyyliin 18-vuotiaaksi saakka. Ehkä se on ihan hullua. Onkohan olemassa jotain digitaalista vauvakirjaa?

Tätä kysymystä googletin ja löysin muutaman vauvakirjan netistä.

http://www.vauvakirja.com/
https://helistin.intoloop.com/fi/

Vaikuttivat ihan kivoilta, mutta en etsinyt tämän tyyppistä. Nämä vauvakirjat ovat sitten Internetissä kaikkien saatavilla. En halua linkittää vauvakirja asioita Facebookissa tai laittaa edes salasanojen taakse sukulaisten pällisteltäväksi. Haluaisin oman vauvakirjan omalle koneelleni johon leikkaa liimailen digikuviani ja kirjoitan tarinoita omassa kotiverkossani mistä tahansa laitteelta. Laitetaan tämä ajatus hautumaan hetkeksi.

Onko sinulla kokemusta Internetin vauvakirjasta? Oletko tehnyt itse oman vauvakirjan vai suositteletko jotain valmis kirjaa?

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Pahvilaatikko vol.2

Edelleen Tehdään taidetta-kirjan inspiroimana mieheni taiteili pahvilaatikosta auton. Pahvilaatikko toimi pitkään autojen parkkitalona ja liukumäkenä.

Tässä meidän uusi Mersu.


Autosta löytyy ajovalot (silmäripsineen) ja Mersun logo.

Hieno ratti ja tuosta reiästä käynnistetään auto (ruuvimeisselillä).


 Takana on bensatankki.



keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Taideteos

Mistä tuo taapero sai kuulakärkikynän?!


Nyt meidän työhuoneen seinää koristaa taaperon kuulakärki taideteos. Pitäisikö vain kirjoittaa nimi ja päivämäärä alareunaan?

torstai 21. helmikuuta 2013

Uusi sänky




Vihdoinkin kauan odotettu sänky saapui meidän taloon. Minä olin enemmän innoissani sängystä kuin muut. Poika raukka luuli sitä leluksi. Karmea totuus iski, kun ei saanutkaan nukkua päiväunia äidin vieressä. Aloitimme siis ensiksi päiväunista omassa sängyssä, yöt nukutaan vielä vierekkäin.

Päädyimme siis loppujen lopuksi pikkuiseen kerrossänkyyn. Sänky löytyi Tori.fistä uutena ja on virolaista puutyötä (merkistä ei tietoakaan). Olen tykännyt paljon. Sänky on 70cm leveä, 155cm pitkä ja n. 130cm korkea. Korkeus on toimiva, koska yläsänkyyn pystyy esim. vaihtaa lakanat ilman tuolille kiipeämistä.
Patjoina on tällä hetkellä Ikean 160cm patjat. Heti uutena kun tyrkättiin sänkyyn, niin hyvin mahtui. Lisäksi ostin alasänkyyn Ikean turvalaidan. Vanha pinnasängyn peitto ja tyyny saa vielä kelvata, kuten kuvasta huomaa poika ei niistä niin välitä. Yöllä poika potkii aina peitto pois päältä.

torstai 7. helmikuuta 2013

Pahvilaatikko

Vuokko Hurmeen Tehdään taidetta-kirjan inspiroimana duunattiin nurkissa pyörinyt pahvilaatikko. Tavallisesta pahvilaatikosta syntyi parkkitalo tai joku liukumäki autoille.


 

tiistai 5. helmikuuta 2013

Tehdään taidetta

Lainasin kirjastosta Vuokko Hurmeen kirjan Tehdään taidetta - 100 lapsiperheen luoviin hetkiin. Ihanan selkeä kirja ja todella inspiroiva kirja yksinkertaisilla vinkeillä.



Kun on ollut kotona kaksi vuotta, rupeaa jossain vaiheessa miettimään saako lapseni tarpeeksi virikkeitä ja opetanko sille oikeita asioita oikealla tavalla. (Tässä nyt on kaksi kysymys niistä tuhansista kysymyksistä joita on tullut päähän tässä muutaman vuoden aikana.)
Silloin tällöin ainakin mulle olisi hyvä olla kotona joku tämän tyyppinen ideakirja, josta voisi käydä tsekkaamassa illalla "Mitä ihmettä sitä huomenna tekisi?".

Kirjan vinkit on vauvasta kouluikäiseen eli 0-vuotiaasta 12-vuotiaisiin. Vinkkejä löytyy seuraavista aiheista musiikki, sanataide, luova liikunta, draama ja teatteri, kuvataide, käsityö, askartelu ja muovailu, ulkotouhuja ja muita taideprojekteja.
Erityisesti nyt kolahti kirjasta aihe kuvataide. Kirjassa mainitaan, että "taaperot nauttivat muovailuvahalla muovailemisesta tai taikataikinasta.", "kaksivuotias alkaa harjoitella leikkaamista", "usein jo parivuotias ymmärtää värittämisen idean". Nyt ostoslistallani on muovailuvahat, lasten omat sakset ja värityskirja. Seuraavat kaksi viikkoa ei sitten muuta tehdäkkään kuin muovaillaan muovailuvahoilla ja piirretään. Vitsi vitsi. Paikallisessa leikkikerhossa olen taaperoni kanssa testannut muovailuvahoja ja noh, se syö ne vahat. Kuten kirjassakin mainittiin jokainen vanhempi tuntee lapsensa parhaiten ja kirjan vinkkien suositusiät ovat vain suosituksia. Joku 2-vuotias tyttölapsi piirtää jo tikku-ukkoja, kun samanikäinen poikalapsi (minun poika) vasta suttaa jotain pyörremyrskyy.
Yksi vinkki oli antaa lapselle oma luonnosvihko, johon voi tehdä piirustuksia. Tykkään. Kaikki töherrykset ovat sitten samassa paikassa samoissa kansissa ja lisäät vaan joka töherrykseen päivämäärän ja vaikka jonkun selityksen mitä se esittää jos taapero osaa sen kertoa. Oma taidekirja valmis. Voi antaa vaikka lahjaksi, jos niitä taidekirjoja syntyy useampikin.
Lisäksi luonnosvihkosta voi tehdä oman värityskirjan. Hurme kirjoittaa kirjassaan, että "kaupoissa myytävät valmiit kirjat saattavat tuntua liian vaikeilta ensimmäisiksi värityskirjoiksi." Kirjan vinkki on, että piirrä mustalla tussilla yksinkertaisia kuvioita valmiiseen vihkoon. Ok, kyllä mä nyt ympyrän, kolmion, tähden tai omenan piirrän.

Taiteellisia hetkiä kaikille! Antakaa lasten sotkea sormensa kaikkeen!