Joululauluja

Hyvää joulua kaikille!

Joululaulut ovat ihania. Meillä on joulukuun alusta laulettu joululauluja. Joudun hieman hillitä itseäni, jotta isi talossa ei saa jouluähkyä ennen aattoa.

Vaikka kuinka olen laulanut näitä kymmeniä eri lauluja, silti pojan suosikki on "Ihahaa ihahaa, hepo hirnahtaa...". :) Kun poika on sylissä, hän alkaa hytkymään ja huutaa "ha-haa" tai jotain "a-a-aa". 

Lauletaan yhdessä!

Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu, väki nukkuu.
Öitten varjoon talon touhu hukkuu, touhu hukkuu.
Tip-tap, tip-tap, tipe, tipe, tip-tap, tip, tip, tap. Tonttujoukko silloin varpahillaan, varpahillaan,
varovasti hiipii alta sillan, alta sillan.
Tip-tap … Jouluruokaa tarjoo kunnon väki, kunnon väki.
Raoistansa sen jo tonttu näki, tonttu näki.
Tip-tap … Pöydän päälle veittikaiset rientää, veitikkaiset,
syövät paistia ja juovat lientä, juovat lientä.
Tip-tap … Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista.
Kuiske kuuluu: "Miltä ruoka maistaa, ruoka maistaa?"
Tip-tap … Sitten leikitellään kuusen alla, kuusen alla,
kunnes päivä koittaa taivahalla, taivahalla.
Tip-tap … Hiljaa hiipii joukko varpahillaan, varpahillaan,
kotikoloihinsa alle sillan, alle sillan.
Tip-tap …

Lähetetty iPadista

Lukuhetkiä

Käyn pojan kanssa vähintään kerran kuussa kirjastossa lainaamassa kirjoja. Viimeisin suosikkikirja on Rapsutusretki eläintilalle (http://nettipuoti.oppijailo.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=602607). Linkkiä etsiessä huomasin, että kirja on 3+ vuotiaille. Hups! Meillä 7kk innoissaan silittää ja koskettaa eläinten karvoja.
Usein meillä "kirjan lukuhetki" on enemmänkin sivujen vauhdikasta kääntämistä ja kulmien syömistä. Keskittyminen kestää 30 sek. Noh, siitä se lähtee.

Uusia löytöjä

Kiitos nopean pituuskasvun, poikani on kasvanut jaloista jo ulos äitiyspakkauksen kevyttoppapuvusta. Löysin tänään Vekarakirppikseltä Lindexin fleecepuvun melko halvalla. Toivon, että puvulla on käyttöä automatkoilla ja kauppareissuilla. Missä muualla pukua voisi käyttää? On taas se aika vuodesta, että en tiedä miten poikaa pukusi. Parina päivänä olen joutunut ottamaan hikipäässä itkevän lapsen vaunuista pois.

Voihan räkä!

Tiistaisin Brahen leikkipuistossa järjestetään vauvakerho. Suosittu juttu. Äidit kokoontuvat vauvojen kanssa kerhon lattialle leikkimään ja juttelemaan.

Meillä on ollut huono tuuri kerhon kanssa. Ensimmäisen kerran jälkeen poika sai tosi kovan räkätaudin, joka muuttui korvatulehdukseksi. Kotona sitä sitten muutama viikko paranneltiin.
Parantumisen jälkeen mentiin taas innolla kerhoon, mutta tuliaisena saatiin taas räkätauti. Tällä kertaa säästyttiin korvatulehdukselta. Päätin surullisena, että meidän on syytä pitää vähän taukoa kerhosta, koska tulemme aina sen jälkeen kipeäksi.
Nyt monen viikon jälkeen tiistaina päätin, että kokeilemme taas kerhoon menoa. Päätin, että en anna pojalle kerhon leluja, vaan leikitään vaan omilla leluilla. Olimme paikalla max.45min, kun poika yhteisen alkuleikin jälkeen nukahti rinnalle. Lähdettiin kotiin. Muutama päivä myöhemmin poika oli taas räkänokka. Ei voi olla totta! Joka kerta sama juttu. Okei, ei sitten mennä. Kerho oli tosi kiva juttu...äidille.

Samaan suruun. Rään takia emme voineet osallistua maanantain vauvauintiin. Yhyy! Uinnissa olisi ollut paikalla kuvaaja, joka olisi kuvannut vauvojen sukelluksia. Olimme kaksi viikkoa harjoitelleet sukellusta kuvausta varten.
Ensi kerralla otan varmaan oman vesikameran mukaan.

Poika on kaksi kuukautta nukkunut sängyn pääty korotettuna. :) Sukulaiselta saadut perintö satukirjat (Tuhannen ja yhden yön tarinat, 1968) toimivat loistavasti korokkeina.

Iines

Koira parka!

Omistan 3-vuotiaan valkoisen länsiylämaan terrierin eli westien, jonka nimi on Iines. Ennen poikaa Iines oli mukanani lähes kaikkialla mihin koiran vain pystyi ottamaan. Kun Iines oli pentu kävimme erilaisissa koulutuksissa ja Toko1 suoritettiin nakkeja syömällä. Luin paljon koirien kouluttamisesta ja niiden käsittelystä. Iines oppi perusasiat, kuten istumaan, makaamaan, antamaan tassua ja luokse tulemisen. Tosin kouluttaminen ei ollut säännöllistä. Välillä se sai olla luonnonlapsi ja välillä taas oli kuri talossa. Kotona yritin keksiä erilaisia aktivointi juttuja Iinekselle ja harmittelin kun sen piti olla yksin kotona pitkiä päiviä. Kävimme pitkillä lenkeillä ja koirapuistoissa leikkimässä. Iines oli innoissaan ja tottui äitiysloman alussa, että olin päivittäin kotona ja se sai paljon huomiota. Mun mielestä Iines ei tajunnut, että isossa mahassani on jotain erityistä. Sitten yhtäkkiä katosin moneksi päiväksi (Iines vietiin viikoksi hoitoon maalle) ja kun palattiin takaisin kotiin oli talossa aivan eri tilanne. Iines ei ollut enää huomion keskipiste. Iines oli aluksi aivan ihmeissään mikä vauva on. Tähän väliin on syytä mainita, että meidän Iines katsoo telkkaria. Se tuijottaa telkkaria kuin ihmiset ja yrittää saalistaa ruudulta kaikki eläimet. Meillä ei siis katsota Neloselta sunnuntai aamuisin tulevia luonto-ohjelmia tai raveja. Meillä ei ole normaali tasoista tv-tasoa, vaan tuollainen vähän korkeampi versio (lipaston tyyppinen). Aikaisemmin Iines rupesi aina haukkumaan ja stressaantui kun telkkarista tuli vauvan itkua. Jännitti miten käy kun vauva tulee oikeasti taloon.
No, ihan ok siinä sitten kävi. Ensimmäisen kerran kun poika itki kotona, Iines sai saman reaktion kun telkkarista eli sen oli pakko päästä haistamaan poikaa, että mistä se ääni tulee. Nyt monen itkun jälkeen Iines on tottunut poikaan ja itkuun. En tosin uskalla jättää heitä kahdestaan olohuoneen lattialle tai niin, että telkkari on päällä (useassa mainoksessa käytetään eläimiä).
Iines on nähtävästi alistunut tilanteeseen, että en ole huomioinut sitä läheskään niin paljon kuin aikaisemmin. En ole leikkinyt sen kanssa päivittäin. En ole edes rapsuttanut sitä päivittäin. En ole harjannut sitä joka viikko.
On päiviä joilloin en edes haluaisi Iinestä taloon. Huomaan, että vaadin Iinekseltä asioita joita se ei osaa ja käskytän ja kiellän jatkuvasti. Sillä on tylsää. En ole enää Iineksen paras kaveri.
Ensimmäisten kuukausien aikana minun mielenkiintoni ja huomioni koiraa kohtaan oli nolla. Tai olisinko potenut silloin vähän huonoa omatuntoa, mutta joka tapauksessa tuntui, että en pystynyt hoitamaan Iinestä yhtään. En pystynyt ulkoilemaan pojan ja Iineksen kanssa samaan aikaan. Mieheni vie Iineksen useimmiten ulos. Poika vei kaiken aikani ja huomioni. Olin varmasti todella epävarma pojan kanssa ja tuntui, että Iines oli koko ajan tiellä. Asia, joka aikaisemmin oli minulle tärkeä ja vei paljon aikaani, oli yhtäkkiä aivan pimennossa.

Tuli paha fiilis kun mietin ja kirjoitin tätä juttua. Anteeksi Iines! Tästä eteenpäin yritän huomioida myös sinua enemmän ja lupaan leikkiä sinun kanssa joka päivä.
Viimeisen kuukauden aikana olen mielestäni ollut jo reilumpi Iinestä kohtaan ja mielenkiinto häntä kohtaan noussut. Olen rapsuttanut Iinestä joka päivä, olemme käyneet ulkona yhdessä pojan kanssa ja olen leikkinyt lähes joka päivä Iineksen kanssa. Tilannetta on helpottanut paljon kantoreppu. Iines ei siis kulje hihnassa nätisti vaunujen vieressä, vaan ajoittain tempoo kovasti eteenpäin. Suhteeni Iinekseen on toivottavasti parantunut. Saan ehkä johtajan roolini takaisin.

Tosin vieläkään emme voi käydä porukalla koirapuistossa, koska Iines vartioi pojan vaunuja ja räyhää muille koirille jos ne tulee lähelle. Ehkä joku päivä.

Ei kiinnosta

Anteeksi, että täällä on ollut hiljainen hetki.

En ole ollut erityisen kiireinen tai matkustellut Internetin ulottumattomiin tai tapahtunut mitään surullista tai erityisen iloisaa. Mua ei ole vain kiinnostanut oma blogini. Pojalle tuli puoli vuotta täyteen ja samalla mulle tuli totaalinen ahdistus omaan blogiini. Kiinnostus loppui kuin seinään. Päätin ennen ensimmäistä kirjoitusta, että en laita pojasta kuvia tai mainitse hänen nimeään. Sitten tuli tunne, että miksi ihmeessä kirjoitan tätä soopaa. Blogi ei ole mielenkiintoinen jos siinä ei ole kuvia. Ketä kiinnostaa jos ei koskaan näe yhtään kuvaa aiheesta, joka on päähenkilö koko tässä jutussa. Tällä hetkellä 99% mun kuvista on pojasta. Hauskoja kuvia on kertynyt paljon ja niitä olisi kiva jakaa muiden kanssa. Ketä kiinnostaa lukea pojan syömisestä ja katsoa kuvaa kukkakaalista. Hauskempaa olisi liittää tekstiin kunnon sottakuva pojan naamasta.

Huhuh, mikä ahdistus. Aikaisemmin kävin päivittäin lukemassa myös muiden blogeja ja mietin usein mitä voisin kirjoittaa blogiini. Katsoin juuri, että viime päivityksestä on lähes kuukausi. En ole edes kirjautunut sivustolle tänä aikana.
Noh, nyt selvästi helpoittaa. Viimeiset pari päivää olen lukenut taas tuttuja suosikkiblogeja, joten pahimmasta ahdistuksesta on päästy yli. Toivottavasti tämä avautuminen auttaa. Jos laitan vähän epäselviä kuvia pojasta tai jotain. Joka tapauksessa lupaan laittaa enemmän kuvia blogiini.

Tässä on 3-vuotias Iines-koirani.

6kk

Hei, olen puoli vuotias poika. Hampaaton, 72,5cm ja 7550 g. Osaan mm. kääntyä selältä vatsalleen ja silloin tällöin kääntyä vatsalta selälleen, vatsallani ollessani nousta suorille käsille ja nostaa pikkuisen peppua, tajuan kukkuu-leikit, osaan sukeltaa, tykkään porkkanasta ja vähän kukkakaalista. Äiti lupasi minulle huomenna puuroa, jotta saisin vähän massaa. Mielestäni olen kyllä atleettinen. Saan myös ensi viikolla ison pojan rattaat, joissa pääsen istuma-asentoon. Vilkutellaan!