Huhuh, mikä päivä.

Mistä sitä aloittaisi.

Viikko sitten sovin tälle päivälle kolme tapaamista. Tiesin, että päivästä tulee aika kiireinen. Päivän aikataulu alkoi muistuttamaan samalta kuin ennen raskausaikaa eli aamusta iltaan paikasta toiseen iso kassi olalla.
Päivä ei sitten lähtenyt käyntiin niin kuin suunnittelin. Alla on teksti, jonka lähetin HSL:lle.

Odotan bussia numero 623 torstaina 6.10 klo 10.05 Haapaniemen bussipysäkillä lasten rattaiden kanssa. Poikani on 5kk. Olemme matkalla Rekolanmäkeen. Pysäkillä on minun lisäkseni vain yksi mies. Bussi tulee ajallaan ja me molemmat (minä ja tämä yksi mies) viitomme bussin pysähtymään. Mies lähtee etuovelle ja minä rattaiden kanssa keskiovelle. Mies astuu sisään ja minä odotan keskioven edessä, että ovet avautuisivat. Ovet eivät avaudu. Juoksen etuovelle sanomaan kuljettajalle, että voisiko hän avata keskioven. Etuovi sulkeutuu nenäni edestä ja ehdin lyödä kädellä etuoven lasiin. Kuljettaja huomasi minut, koska selkeästi katsoi minua. Kuljettaja sulki ovet lopullisesti ja kiihdytti pois pysäkiltä. Näin vain takavalot ja jäin sateeseen seisomaan lasten rattaiden kanssa. Miksi? Haluan tälle asialle selityksen. Haluan, että tämä palaute menee tälle bussikuskille. Haluan, että hänen esimiehensä antaa hänelle huonoa palautetta. Haluan, että tämä bussikuski pyytää edes anteeksi ja tuntee huonoa omatuntoa. Tämä yksi bussilinja kulkee kerran tunnissa päämäärääni, joten minulla ei ollut vaihtoehtoisia busseja. Tämän tapahtuman takia viikkoa aikaisemmin sopimani tapaaminen koskien asuntokauppaa meni sivusuun. Tämän takia yksi asuntokauppa jäi todennäköisesti tekemättä. Miten se korvataan? Ei varmaan mitenkään. Minähän kuljen ilmaiseksi rattaiden kanssa.

Soitan tapahtuman jälkeen itkuisen puhelun miehelleni, joka on 30km päässä minusta, että mitä nyt teen. Hän luuli, että on jotain pahempaakin tapahtunut. (Oli se kamalaa sillä hetkellä) Hetken romahtamisen jälkeen rauhoituin ja pystyin taas ajattelemaan selkeästi. Soitto vain kaikille tahoille, jota tapaaminen koski, että se joudutaan peruuttamaan. Anteeksi vielä kerran.

Lähdin sitten toisella bussilla suoraan tapaamiseen nro2 eli kyläilemään ystävän luokse. Sieltä sitten bussilla kauppakeskukseen kahville toisen ystävän kanssa ja lopuksi bussilla kotiin.

Kotiin tullessa bussi pysähtyi yli metrin päähän jalkakäytävästä, joten ei siis mitään mahdollisuutta päästä yksin vaunujen kanssa bussista pois. Pudotus olisi ollut liian kova. Jouduin huutelemaan bussista apuja kaikilta matkustajilta, jotka tuijottivat ulos ikkunasta silmiä räpäyttämättä. Onneksi jalkakäytävältä eräs ystävällinen tyttö auttoi.

Onko muilla ollut huonoja tai hyviä kokemuksia bussilla matkustamisesta rattaiden kanssa?

Nyt tätä tekstiä kirjoittaessa ei kuulosta niin rankalta, mutta olin kuitenkin aivan poikki kun pääsin kotiin. Rankaksi päivän teki sää (kova tuuli ja vesisade), aivan väärä pukeutuminen (minulla ja pojalla), bussikokemukset ja pojan huonot päiväunet.
Kirjoitan tätä tekstiä puolen yön jälkeen, koska poika nukahti vasta klo 22:30 raastavan itkun jälkeen. Kai hampaita tulossa?! Itkusession ohessa varasin jälkitarkastusajan huomiselle korvatulehduksen takia. Vai voiko itku johtua korvista?! En tiedä. *haukotus*